Villiwoobyjen saari
Ensimmäinen osa:
-Charlie! Katso vähän Rienin ja Androdan perään! Äitini huusi isälleni, joka katseli merta luolamme kielekkeeltä. Odotin malttamattomana, että äitini kuuntelisi.
-Äitiiii! Saanko jo mennä? Vinguin ja läpsytin häntääni luolan lattiaa vasten hermostuneena.
-Yami kulta, uskon, että olet jo tarpeeksi iso tyttö, joten pääset lähtemään. Äitini hymyili ja nuoli pikkusiskoani Androdaa. Pikkuveljeni Rien jahtasi isän häntää naurettavan näköisenä. Kipitin pientä vuoripolkua alas rannalle. Ei se ollut niin helppoa olla woobylauman johtajan tytär. Kaikki halusivat kaveriksi, ja aina oltiin vaaroissa tulla kidnapatuksi. Jotkut pitivät jopa ulkonäköäni todella kauniina. No jaa, miten sen sanoisi. Olen kullanruskea, minulla on valkea hännänpää, ja kaksi arpea oikeassa etutassussa. Ne sain, kun eräs kettu yritti napata minut. Sitten, vielä kaikki lauman pojat olivat kuulemma "pihkassa" minuun. Kaverini kertoivat, että eniten minusta tykkäsi eräs musta woobypoika, nimeltään Kopa. Hän esitti kovista aina muille, mutta jos satuin kulkemaan ohi, kuului hänen porukoistaan vislauksia. Aluksi kuvittelin heidän kiusaavan, mutta eräs ujo tyttöwooby Sazuka kertoi, että Kopa oli minuun lätkässä. Saavuin rannalle. Ah, ja tottakai lokit kirkuivat taas käheinä. Rannalla leikki, maleksi, juoksi, nauroi, ainakin viisikymmentä woobyä. Monet tervehtivät minua tuttavallisesti, monet pienet woobynpallukat tulivat ihailemaan viereeni, ja monet myös katselivat menoani äimystyneinä. Hymyilin kaikille niin kauniisti kuin pystyin. Jatkoin matkaa ylös, saaren korkeimmalle vuorelle, jonne kukaan muu ei vielä ole jaksanut kiivetä, paitsi minä.
Jatkuu...
Hyvää kultispäivää!
♥: Vanilja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti