Myöhemmin seuraavana päivänä laboratorion yllä myrskysi ukkonen. Sandy oli kyhännyt pensaikkoon oksista itselleen majan, mutta oksien ja pensaan lehtien välistä ryöppysi väkisinkin sadetta. Sandy asettui kuivimpaan nurkkaan pienelle lehtialustalle, josta oli tehnyt itselleen nukkuma-alustan. Siellä hän värisi vilusta, mutta samalla voisi pysytellä lähellä Thunderia. Thunder-parka makasi juuri eläinkokeissa huutaen kivusta. Kirkas valo läpäisi hänen kehonsa, ja hän huusi yhä lujemmin. Valon häipyessä hetkeksi, Thunder värisi kauttaaltaan. Hänet oli kahlittu tutkimuspöudälle, eikä hän päässyt pois. Hän oli joutunut kestämään saman kivun jo kahden päivän ajan. Mutta...jokin hänessä tuntui erilaiselta. Hän näytti katsovan korkeammalta, mutta esineet, kuten hänen häkkinsä, oli pienentynyt. Mutta samassa hän huomasi metallisesta kyltistä uuden ulkomuotonsa...THUNDER OLI KASVANUT ISOMMAKSI!!!!! Thunder säikähti. Samassa hänen ajatuksissaan tuli mieleen tuhota panfu. Samassa se häivähti pois hänen mielestään. Thunder ravisti päätään.
-Mitä ihmettä täällä tapahtuu?! Hän huohotti hikisenä ja pelästyneenä. Samassa valo lävisti hänet uudestaan, mutta tällä kertaa se oli kirkuvanpunaisen värinen. Thunder huusi tuskaisesti, niin että Sandykin kuuli sen pihalta. Sandy vavahti kauhistuneena. Thunder katsoi taas omaa kuvaansa metallikilvestä. Tällä kertaa...hänelle oli tullut terävät torahampaat ja punaiset silmät. Thunder kauhistui, ja rimpuili kylmällä koepöydällä. Samassa hän sai voimia, ja murisi, ärähteli, ja karjui pelottavasti. "Mikä kumma minua vaivaa?" Thunder ravisti päätään. Sitten hän sai taas uuden kohtauksen. Hän ärähti pelottavasti ja kähisi:
-Minä tuhoan panfun!!!!!!!!!! Thunder sai itsensä vapaaksi uusien voimiensa avulla ja hyppäsi alas koepöydältä. Ruipelo panda tuli ihastuneen näköisenä Thunderin luo.
-Mahtavaa! Upeaa! Fantastista! Hän hoki taputtaen käsiään.
-Minä, tohtori Väärämieli, olen luonut ensimmäisen mutanttibollyni! Ruipelo panda, joka oli kutsunut itseään Tri.Väärämieleksi, nauroi. Thunderkin nauroi ja katkaisi terävillä hampailla paksun metallitangon. Sitten hän loikkasi ikkunasta sateeseen.
Sandy kuuli ääniä ulkoa ja meni katsomaan.
-Thunder! Oi, kultaseni, oletko kunnossa?! Sandy juoksi Thunderin luo.
-ÄRRRRH!!!!!! Thunder murahti ja viskasi Sandyn puuta päin.
-Oivoi, aijaijai. Thunder, mikä on? Minä tässä, Sandy! Sandy voihki ja piteli kipeää päätään. Thunder tuijotti Sandyä vihaisesti punaiset silmät leiskuen. Sandy vingahti ja lähti pakoon. Hän kiipesi puuhun. Thunder ei viitsinyt jahdata häntä, vaan palasi takaisin Tri.Väärämielen luo.
-Mitä-tahdot-minun-tekevän, isäntäni? Thunder kysyi robottimaisesti.
-Pysyväsi paikallaan että voisin kopioida sinusta ainakin 20 muuta mutanttibollya! Väärämieli kähisi. Hän asetti Thunderin kopiolaitteeseen, ja muutaman, noin 30 min. päästä, koko bollyarmeija oli valmis.
-MENKÄÄ!!!! Väärämieli sihahti, ja bollyt lähtivät panfua kohti tuhoten kaiken, minkä tielleen saivat. Thunder etummaisena. Panfussa kaikki pandat heräsivät meluun, kun jättiläismäiset bollyt tuhosivat heidän talojensa kattoja. Kamaria, Ella, Max, ja Bookworm lähettivät 22 panfun rohkeinta pandaa bollyja vastaan. Syttyi kauhea tappelu. Sandy oli tullut juoksujalkaa paikalle. Moni panda oli jo kaatunut haavoittuneena maahan tajuttomiksi, mutta jotkut vielä jatkoivat. Jotenkin Sandy onnistui kiipeämään Thunderin jalkaa pitkin hänen olkapäälleen Thunderin huomaamatta. Hän kuiskasi Thunderin korvaan:
-Muistatko ne kaikki onnelliset hetket jotka vietimme yhdessä? Kun uimme joka ilta auringonlaskun aikaan, kun kuuntelimme Lennyn kitaransoittoa, kun söimme yhdessä jäätelöä, kun kävelimme käsi kädessä puistossa, ja ne halaukset, jotka annoimme toisillemme, kun jouduimme lähtemään kotiin?
Thunderin mieleen syöksähti nuo kaikki muistot. Sandy valutti kyyneliään pitkin hänen höyhenpeitettään, ja samassa Thunder alkoi kutistua. Aurinko alkoi paistamaan harmaan pilviverhon läpi. Muut mutanttibollyt muuttuivat tuhkaksi ja haihtuivat ilmaan. Nujerretut pandat saivat elämänsä takaisin ja nousivat ylös hyvinvoivina. Thunder katsahti onnellisena Sandyyn. Sandy kauhistui.
-Thunder...Si-sinun silmäsi....n-ne ovat pu-punaiset! Sandy änkytti. Thunderin silmistä tipahti pari kyyneltä hänen poskelleen. Hän tuli halaamaan Sandya.
-Ehkäpä menetin silmäni pahuudelle, mutta tiedän vain sen, että rakastan sinua ja sinä minua. Vain se on tärkeää. Thunder sanoi. Kukaan ei tiedä, miten tohtori Väärämielelle kävi, ehkäpä hänkin haihtui tuhkana ilmaan. Mutta nyt Thunder ja Sandy ovat onnellisia kahden lapsen vanhempia. Loppu.
Eikös ollutkin koskettava tarina?
Tassuittain: Vanilja
Ihana tarina! Suorastaan ihuna ♥♥♥
VastaaPoistaKiitos Spindi :) Kiva kun tykkäsit siitä!
VastaaPoista♥: Vanilja