Seuraavana päivänä Sandy ja Nelly olivat kaupassa ostoksilla. Kassalla Sandy huomasi Thunderin ja Jackin kävelevän kaupan ohi. Sandy alkoi vetää hihnaansa, ja raahasi Nellyn suoraan Thunderin ja Jackin luo.
-SINÄ!? Nelly ja Jack sähähtivät toisilleen.
-Mitä sinä olet oikein syöttänyt lemmikilleni? Se on raahautunut joka kerta sinut nähdessään luoksesi! Nelly sähisi hampaidensa välistä.
-Mitä itse olet syöttänyt! Bollyni on aina ihan pyörtyneen näköinen kun näkee teidät! Siinä se vain seisoksii ja tuijottaa silmät suurina eikä suostu liikkumaan! Jack huudahti.
-Kuules! Tuo on jo niin paksua, että ihan näkee sinun valehtelevan! Jos...
-Itse valehtelet! Tuollainen pisamanaama joka luulee olevansa jotain!
-Niin varmaan! Sinäkin laiskamato istut joka päivä sohvalla makoilemassa ja ahmit herkkuja suuhusi sillä vauhdilla, että ihan oksettaa!
-No miksi sitten olen tässä!? Täytyyhän minunkin Thunderia ulkona käyttää, ÄLYÄTKÖ?!?!
-Sandy! Mennään! Nelly komensi ja riuhtaisi Sandyn peräänsä. Sandy yritti päästä takaisin, mutta ei voinut mitään omistajalleen.
-Hei...hän kuiskasi hiljaa Thunderille.
-Heihei...Thunder vastasi apeana. Jack riuhtaisi hihnasta ja koppavana asteli tahallaan ihan Nellyn nenän edestä. Tarkoituksella hän mulkaisi Nellyä murhaavasti. Nelly asteli kiukkuisena kotiin.
-Vai muka pisamanaama! Nelly puhisi kiukkuisena avatessaan kotioven.
-Pisamathan ovat jokaisen tytön unelma! Ne korostavat kasvojen piirteitä! Hän jatkoi, eikä huomannut Sandya, joka nyki tätä housunlahkeesta. Lopulta Nelly huomasi Sandyn jaloissaan, ja nosti tämän syliinsä.
-Ei me välitetä niistä, ollaan vaan kavereita ja yhdessä! Nelly halasi Sandya lempeästi. Yöllä Sandy heräsi koputukseen ikkunasta. Sandy loikkasi ikkunalaudalle ja näki Thunderin. Sandy juoksi ovelle ja omasta, pienestä ovestaan ulos. He halasivat Thunderin kanssa.
-Minne menemme näin myöhään? Sandy kysyi.
-Onneen. Karkaamme, ja saamme olla yhdessä. Tule! Thunder vastasi ja lähti johdattamaan Sandya. He ylittivät pimeässä panfun kaupungin, tulivuoren, ja hiukkasen peloissaan Pelottavan metsän. Samassa heidän ympärilleen singahti ansaverkko. Sandy painautui säikähtäneenä Thunderin kylkeen. Pimeästä asteli ruipelo panda, jolla oli parta ja kiiluvat silmälasit. Sandy vapisi. Thunder uhitteli pandalle urisemalla ja äännähtelemällä. Panda vain nauroi ja otti verkon. Sitten hän lähti kuljettamaan verkossa kököttäviä bollyja jonnekkin.
-Thunder, missä olemme? Sandy inahti Thunderin kainalosta.
-En tiedä, kulta. Rauhoitu. Meidät ehkä vain viedään takaisin kotiin! Thunder sanoi, ehkä hieman epävarmuutta äänessään. Verkko oli epämielyttävä ja nuhjuinen, ja se haisi pahalta. Thunder loikkasi verkkoa vasten ja alkoi repiä hampaillaan verkkoa. Pian Thunder kuitenkin sylki pahaa makua suustaan.
-Maistuu sata vuotta vanhalle sienelle! Phyi! Thunder sylki. Sandy katsoi hänen touhujaan. Pian Sandy ja Thunder nukahtivat vierekkäin. Kun he heräsivät, he olivat kylmissä häkeissä lukittuina ja heillä oli vain puolitäysi vesikuppi. Nyt he näkivät sieppaajansa paremmin. Laiha, hullun näköinen partaleukainen panda hääri valkoisen pöydän äärellä, jossa oli rokotteita. Hän näki bollyjen heränneen ja tuli mielipuolisesti nauraen heidän luokseen. Sandy perääntyi säikähtäneenä.
-Pian, pian, valtaan maailman mutanttiarmeijani avulla! Ja sinä, pikku rääpäle, olet ensimmäinen! Panda hohotti kuin noita. Kummatkin bollyt vapisivat. Samassa kumpikin alkoi riuhtoa häkkinsä lukkoa. Sandy sai ovensa auki kääntämällä höyhentään avaimenreiässä. Thunder yritti tehdä saman, mutta hän ei saanut tarpeeksi suurta sulkaa irti. Samassa panda tuli takaisin. Sandy luikahti ikkunasta ulos. Panda suuttui kun huomasi Sandyn karanneen. Hän otti Thunderin häkistä.
-Paras hoidella sinut ennenkuin sinäkin karkaat! Panda ärähti ja vei Thunderin jonkinmoiseen laboratorioon. Sandy itki ikkunan alla.
Mitenhän heille käy?
Tassuittain: Vanilja
Ihana tarina!
VastaaPoista